1. Pakanuuden pikakelaus antiikista valistukseen
Käsitteen pakana merkitys on muuttunut 2000-luvun länsimaisen ihmisen mielessä kauas siitä, mitä se alun perin on tarkoittanut. Sana tuo mieleen lähinnä epäkristillisen, johonkin muinaiseen taikauskoon (esimerkiksi shamanismiin) uskovan henkilön. Alkujaan pakana eli kreikaksi pagus oli nimitys aikansa maalaiselle tai maalta kotoisin olevalle. Myöhemmin Rooman sotilaat ottivat sanan käyttöönsä puhuttaessa siviileistä eli ei-taistelukumppaneista, ja sana kehittyi edelleen muotoon paganus. Varhaiskristityt, jotka näkivät itsensä ”Kristuksen sotilaina”, antoivat nimityksen pagani ihmisille, jotka eivät seuranneet heidän uskontoaan. Tämä nimitys ei kuitenkaan kestänyt pitkään, ja jo 3. vuosisadalla pakana eli pagus tarkoitti henkilöä, joka palvoi alueensa perinteistä, ei-kristittyä uskontoa.1
Keskiajalla pakanuus käsittää lähinnä kaikki kristinuskoon kuulumattomat uskontokunnat, poikkeuksena juutalaiset ja muslimit. Nämä ryhmät eivät silti olleet katolisen kirkon suosiossa. Juutalaiset joutuivat kokemaan kristittyjen vihan eli inkvisition vainot muun muassa alkukirkon kirkkoisien kirjoittamien antisemitististen tekstien takia. Esimerkiksi Gregorius Nyssalainen, 300-luvulla elänyt ja vaikuttanut kirkkoisä, kirjoitti paljon juutalaisvastaista propagandaa: ”Juutalaiset uhraavat lapsensa Saatanalle…” ”Kaikkien kristittyjen velvollisuus on vihata juutalaisia…” ynnä muuta vastaavaa. Muslimit taas nähtiin pyhän maan eli Palestiinan ryöstäjinä vääräuskoisuuden lisäksi.2
Myöhäiskeskiaika (noin 1300–1500) ja vuosisata sen jälkeen olivat inkvisition kulta-aikaa. Silloin osansa vainoista saivat pakanoiksi tai noidiksi jo pelkästään huhupuheen kautta leimautuneet ihmiset. Kuuluisissa inkvisition noitavainoissa 1400-luvun lopulta 1600-luvun puoliväliin arveltiin vielä puoli vuosisataa sitten kuolleen jopa yhdeksän miljoonaa noidaksi leimattua. Nykytutkimus arvioi lukumäärän kuitenkin huomattavasti pienemmäksi; 100 000 teloitusta on jo varovaisen runsas arvio.
Miten pakanuus on siis aikoinaan inkvisition silmissä määritelty? Vainon kohteeksi nousivat sekä alueen muinaiset paikallisuskot että uudet muualta Eurooppaan pyrkivät uskonnolliset yhteisöt, esimerkkinä Intiasta päin siirtyneet romanit. He joutuivat heti 1300-luvulla saapuessaan kristittyjen rasismin ja vainoamisen kohteiksi. Lopulta heidät julistettiin lainsuojattomiksi useissa maissa ja heidät oli käytännössä lupa tappaa ilman seurauksia. Paikalliset alkuperäisuskonnot eivät päässeet sen helpommalla; vähäinenkin vanhojen pakanallisten parannusperinteiden käyttö johti noidaksi leimaamiseen inkvisition hallitsemilla alueilla. Syitä ei siis erityisemmin kaivettu. Inkvisitio ei kuitenkaan yltänyt kaikkialle Eurooppaan. Muun muassa Skandinaviassa saatiin vanhoja perinteitä harjoittaa suhteellisen rauhassa.3
2. Mustan raamatun tutkimaton historia ja rakenne
2.1 Johdanto grimoireen
Mustan raamatun on ensimmäisenä virallisesti koonnut antikvaristi Johann Scheible Stuttgartissa Saksassa. Kirja ilmestyi vuonna 1849, ja jo 53 vuotta myöhemmin se sai ensimmäisen suomalaisen painoksensa. Nykyinen, vuonna 2007 julkaistu painos, vastaa ensimmäistä pienin korjauksin. Sitä kutsutaan myös grimoireksi, joka on yleisnimitys niin sanotulle magiaoppaalle. Mustan raamatun rakenne ei tosin ole täysin sama kaikissa maissa, joissa se on julkaistu. Kuitenkin sen peruselementit, Kuudes ja Seitsemäs Mooseksen kirja, on yhteistä joka käännökselle.4
Kirja sisältää seuraavat osat: Kuudes Mooseksen kirja, Seitsemäs Mooseksen kirja, Israelilaisten taikavoima, Mystillisen Kabbalan säännöt eli Taikaoppi Mooseksen Kuudennen ja Seitsemännen kirjan mukaan, Biblia Arcana Magica Alexander sekä Velholait, Otteita mystillisestä Kabbalasta Kuudennen ja Seitsemännen Mooseksen kirjan mukaan, Biblia Arcana Magica Alexandri (magi) sen mukaan kun (paljastetut) tarut ovat 6-7:ssä Mooseksen kirjoissa ynnä Magiian Lait, Biblia Arcana Magica Alexander tarujen mukaan Kuudes ja Seitsemäs Mooseksen kirjoista yhdistettynä Magiian Lakien kanssa, Magical (spirit commando) beside the Black Raven, Tabellae rabellinae Spriti Commando id est magiae albae et nigarae citatio generalis, Aarteiden näkyviin nousu ja henkinen pelastus, Semiphoras ja Sehemhamphoras, Sepherschimmusch tehillim
eli Psalmien käyttö ihmissuvun terveyden hyväksi sekä Tähtimaailman vaikutus ihmiseen ja vanhan ajan heprealaisten taikavoimaiset parannukset. Selvää on, kirjoituksia on muokattu hyvin paljon ajan kuluessa. Tekstien alkuperäisiä rakenteita ja viestiä on vaikea selvittää, mutta oletukseni on, että vanhimmat niistä sijoittuvat varhaiskeskiajalle (vaikka osa kirjoituksista väittääkin olevansa vanhempaa alkuperää). Perusteluja väitteelle käyn läpi edempänä. Syy kirkon kielteiseen asenteeseen Mustaa raamattua kohtaan näkyy jo kirjoitusten otsikoissa; ne sisältävät loitsuja ja muinaisia kansanparannustaitoja, joita katolinen kirkko ei alueillaan hyväksynyt. Kansantarut ja noituus eivät kuitenkaan ole koskaan saaneet sellaista mainetta, jota Mustalla raamatulla nykypäivänäkin on eritoten vanhempien ja syvästi kristillisten ihmisten keskuudessa; jo pelkästään kokoelman nimen lausuminen herättää negatiivisia tai usein myös kiinnostuneita reaktioita. Onko kirja todella maineensa arvoinen? Voiko sitä verrata lähes saatanalliseen mielikuvaan, jonka maallikot (tarkoittaen kristittyjä ei-teologeja) vain jopa kirjan nimen lausumisesta saavat? Seuraavaksi tarkastelen Mustan raamatun osioita erikseen saadakseni kuvan kirjan tarkoitusperistä ja syistä miksi se on koottu.5
2.2 Kuudes ja Seitsemäs Mooseksen kirja – Mustan raamatun ydin
Suomalainen painos alkaa väitetyillä Kuudennella Mooseksen kirjalla. Väitetyillä siksi, koska ne harvat henkilöt, jotka ovat kirjoja tieteellisesti tutkineet, eivät ajoita kirjoituksia lähellekään Raamatun Pentateukkia. Jo kirjan alaotsikko kertoo paljon sen eroavaisuudesta suhteessa Pentateukkiin: Mooseksen Taika- ja Henkioppi. Kirjan johdannon mukaan Jumala antoi tekstin Moosekselle Siinain vuorella, ehkä samassa yhteydessä kuin kymmenen käskyä. Myöhemmin Moosekselta ja Aaronilta kirjoitus alias Salaisuuksien salaisuus matkasi ensin kuningas Daavidin korkeimmalle papille Sadockille Daavidin tietämättä, hävisi ja löydettiin taas vuonna 330 Konstatinus Suuren toimesta. Konstantinukselta teksti liikkui latinaksi käännettynä paavi Sylvesterille. Lopusta kirjoitus ei kerro, mutta tarinan voisi olettaa päättyvän kirjan julkiseen löytämiseen kirkon totaalisen vallan murruttua. Tekstin matkaa sukupolvelta toiselle tätä reittiä on kuitenkin syytä epäillä. Mooseksen olemassaolosta ei ole varmuutta ja vielä vähemmän kuningas Daavidin. Alkuperäistä, heprealaista tekstiä ei ole tietenkään enää tiedossa. Todennäköisempää on, että kirja on kirjoitettu keskiajalla suoraan latinaksi joko suullisten tai kirjallisten heprealaisten pakanaperinteiden pohjalta. On vaikeaa kuvitella, että katolinen kirkko olisi halunnut piilottaa ja säästää juuri nämä Mooseksen kirjat muiden hävitettyjen pakanatarujen joukosta. Vaikka se olisikin uskonut loitsujen paikkansapitävyyteen, kirjan mukaan niitä ei voi toimittaa ilman sinettejä. Sinettejä en usko katolisen kirkon omistaneen, ellei joku ole yrittänyt tehdä niitä uudestaan kuvien mukaan. Sinetit eivät muutenkaan kuvien perusteella näytä aidosti heprealaisilta; niissä lukee heprean kirjainten lisäksi latinan aakkosia.6
Kuudes Mooseksen kirja ei sisällä johdantonsa lisäksi muuta kuin loitsuja, ohjeita niiden suorittamiseen sekä mitä niillä saa aikaan. Rukousmaiset taikasanat, joihin kuuluvat keskeisenä Jumalalta tai hengiltä voiman pyytäminen, lausutaan aina sinetin kanssa. Loitsu valitaan tilanteen mukaan, esimerkiksi maahan kaivettuja aarteita havitellessa tai sairautta parantaessa. Taikojen päämärät ovat siis hyvin inhimillisiä; halu äkkirikastua tai parantua eivät ole vieraita meidän ajallemmekaan.7
Seitsemäs Mooseksen kirja hyppää Kuudetta pakanallisemmaksi. Alaotsikon mukaan sen on kääntänyt rabbi Ghaleb Veimarin raamatusta. Teos sisältää loitsuja ja sinettejä samoin kuin edeltäjänsä, mutta taikojen kirjallinen muoto ei muistuta enää Raamatun rukouksia kuten Kuudennessa Mooseksen kirjassa. Loitsuja manataan vieraampien henkien kautta. Välillä nimet Jehovah, Elohim ja Zebaoth osuvat tekstistä silmään, mutta ne ovat samassa listassa muun muassa Ra:n (muinainen egyptiläinen auringonjumala) kanssa. Näyttää joko siltä, että Seitsemännen Mooseksen kirjan kokoaja on kirjoittanut ylös kaikenlaiset jumalien nimet jotka hän on sattunut tietämään tai vaihtoehtoisesti loitsut ovat Kuudetta Mooseksen kirjaa vanhempia. Uskontojen perinteinen kehitys on kulkenut usein polyteismistä monolatriaan ja sieltä monoteismiin. Seitsemäs Mooseksen kirja voisi laskeutua jonnekin polyteismin ja monolatrian väliin; juutalaisten jumala tai jumalat mainitaan, mutta muiden jumalien rinnalla.8
Mooseksen Kuudes ja Seitsemäs kirja ovat Mustan raamatun pääosat. Niistä johtuu luultavasti koko kaanonin nimi; yhteys Pentateukkiin ja sitä kautta Raamattuun. Ensimmäinen sana Musta on kuvaava ja erottava tekijä Raamattuun verrattuna. Se voi tulla kokoelman maineesta; kirjahan on nähty ja nähdään joskus vieläkin ”pahana”, pelottavana. Toisaalta painoksen takakannessa on Lauri Simonsuuren (Myytillisiä tarinoita –opuksen toimittaja 1900-luvun puolivälistä) sitaatti, jossa hän väittää Mustan raamatun nimen perustuvan sivujen väriin: Niissä kirjoissa ovat mustat lehdet valkeilla kirjaimilla. Sitaatin paikkansapitävyydestä ei tosin ole tietoa. 9
2.3 Israelilaisten taikavoima
Kokoelman kolmas osa, Israelilaisten taikavoima, on Scheiblen toisessa painoksessa 1800-luvulla johdantona. Kirjan englantilainen kustantaja siirsi kirjoituksen kolmanneksi, ja sieltä samankaltainen kaanonin rakenne on luultavammin otettu Suomeenkin. Tekstin on kirjoittanut Joseph Ennemoser vuonna 1844 ja se on ote hänen teoksestaan Geschichte der Magie. Ote on vajaa 50 sivua pitkä. Siinä hän käy läpi Raamatun Vanhaa ja Uutta Testamenttia ja keskittyy niissä erityisesti Mooseksen, profeettojen ja Jeesuksen ihmetekoihin. Ennemoser käyttää nimityksiä taikavoima ja magneettivoima profeettojen kyvyistä parantaa sairaita ja tehdä ihmetekoja. Hän vertaa niitä muiden kansojen, lähinnä idässä olevien, loitsuihin ja taikavoimiin. Ne eivät kuitenkaan ole hänen mielestään sama asia; israelilaisten taikavoima tulee Jumalalta. Ennemoser pitää Jumalalta tulevaa kykyä tehdä ihmetekoja parempana, mutta hän ei kiellä, etteivätkö muiden jumalien palvojat pystyisi samaan. Tekstistä saa siis sen kuvan, että hän uskoo enemmän monolatriaan kuin monoteismiin. Jumalaan uskovat nöyrät ennustajat pääsevät kuitenkin hänen mukaansa helpommalla:
Pakananäkijät voivat tulla riemutilaan ainoastaan pitkän paaston ja luonnottoman ruumiin piinan perästä. Mutta toiset sen sijaan riemuitsivat ilman mitään paastoa ja iloitsivat elämästä. Profeetta ei tarvitse mitään erityisempiä keinoja käyttää riemutilaan päästäkseen; hän sanoo suustaan Jumalan sanan ilman mitään valmistuksia, ajatusta tahi ruumiin piinaa, ja elää aina kansan keskellä. – Musta raamattu
Ennemoser kiistatta ylistää kristittyjen Jumalaa ja pitää häntä ainoana oikeana palvomisen vaihtoehtona, mutta on helppo nähdä, miksi kristityt kirkot eivät ole hyväksyneet hänen teostaan; Jumala ei kristittyjen mukaan valtaa jaa. Hänen profeettojensa ihmeteot eivät kirkkojen mukaan ole verrattavissa taikavoimiin tai muiden kansojen loitsimisiin. Eivätkä kristilliset kirkot allekirjoita taikavoimia yleensäkään; ne luokitellaan silmänkääntötempuiksi. Toisaalta en usko Ennemoserin edes pyrkineen kirkkojen miellyttämiseen. Hänellä oli omat päätelmänsä uskonnosta, ja ainakaan nykyisellä individualistisella ajalla hän ei olisi ollut ainoa. Tuskin hän oli silloinkaan.10
2.4 Mooseksen kirjojen innoittamat
Seuraavat kahdeksan tekstiä ovat Mystillisen Kabbalan säännöt eli Taikaoppi Mooseksen Kuudennen ja Seitsemännen kirjan mukaan, Biblia Arcana Magica Alexander sekä Velholait, Otteita mystillisestä Kabbalasta Kuudennen ja Seitsemännen Mooseksen kirjan mukaan, Biblia Arcana Magica Alexandri (magi) sen mukaan kun (paljastetut) tarut ovat 6-7:ssä Mooseksen kirjoissa ynnä Magiian Lait, Biblia Arcana Magica Alexander tarujen mukaan Kuudes ja Seitsemäs Mooseksen kirjoista yhdistettynä Magiian Lakien kanssa, Magical (spirit commando) beside the Black Raven, Tabellae rabellinae Spriti Commando id est magiae albae et nigarae citatio generalis sekä Aarteiden näkyviin nousu ja henkinen pelastus. Ne kaikki palaavat takaisin vanhempaan aikaan eli itse loitsuihin ja sinetteihin, joiden avulla taikoja tehdään. Yhteistä niillä on myös Kuudennen ja Seitsemännen Mooseksen kirjan mainitseminen joko otsikkonsa yhteydessä tai itse tekstin sisällä. Teksteissä on mukana kaksi kabbala-uskontoon viittaavaa loitsukirjaa; ne eivät kuitenkaan kuulu kabbalan oppiin, vaikka niiden nimekkeet niin väittävätkin. Kahdeksasta tekstistä seitsemässä on otsikon alla mukana vuosiluvut. Ne ajoittavat kirjoitukset 1300-luvulta myöhäiskeskiajalle. Luultavasti kuitenkin itse loitsut ovat vanhempaa alkuperää, tai sitten ne ovat tarkoituksella muokatut vanhatestamentillisen ajan tyylisiksi. Kirjat Mystisen Kabbalan säännöistä Biblia Arcana Magica Aleksanderiin korottavat Mooseksen (ja useimmissa myös Aaronin) päähenkilön asemaan. Mooses on usein loitsujen tekijä, ja hänelle Jumala on alun perin taiat antanut. Muitakin henkiä myös mainitaan. Niiden avulla saa, niin kuin Mooseksen Kuudennessa ja Seitsemännessä kirjassa ja luultavasti niihin perustuen, Jumalan voimia käyttöönsä. Loitsujen välillä on myös ohjeita ja kirjallisia kuvauksia laatoista.11
Kolmessa viimeisessä tekstissä Mooses ja hänen kirjansa mainitaan, mutta muut henget saavat pääosan. Esimerkiksi kirjoituksessa Magical (spirit commando) beside the Black Raven, kirjoitettu luultavasti vuonna 1501 tohtori J. Faustin toimesta, esiintyy ainoan kerran Loihdinta Seitsemälle Suurelle Prinssille Mooseksen Biblia Magicalin kuudennen ja seitsemännen kirjan mukaan. Prinssit ovat nimeltään Azielis, Arielis, Marbueh, Mephislophiles, Barbuelis, Axienbelis ja Aniguelis. Heidät ”loihditaan” esiin toistamalla liuta tiettyjen jumalien ja henkien nimiä; välissä lukee muun muassa Moses ja Zebaoth. 12
Kaikki kahdeksan kirjaa ovat selkeästi saaneet vaikutteita Mooseksen Kuudennesta ja Seitsemännestä kirjasta, ja ne ovat luultavasti kirjoitettu sen perusteella. Tämän päätelmän mukaan Mooseksen Kuudes ja Seitsemäs kirja ovat keskiaikaa vanhempia teoksia, ehkä jopa ajalta ennen Jeesuksen syntymää. Alkuperäisten tekstien puuttuessa väitettä ei voi kuitenkaan todistaa. Silti on selvää, että kirjat on nähty niin arvokkaina, että ne on haluttu säilyttää inkvisition pelosta huolimatta.
2.5 Pseudo-Salomon
Grimoiren yhdestoista teos, Semiphoras ja Sehemhanphoras, on mielenkiintoinen raamatuntulkinnankin kannalta; teksti väitetään olevan kuningas Salomonin kirjoittama. Sen on painattanut ja kustantanut kirjakauppias Andrev Luppius vuonna 1686. Kirjoitus on rukousta ja Jumalan ylistystä Vanhan Testamentin tyyliin, mutta ”pakanuudella” lisäiltynä. Semiphoraat ovat nähtävästi Jumalan nimen erilaisia muotoja. Ne ovat jaoteltu seitsemään semiphoraaseen, joista jokaisella on oma tarkoituksensa, esimerkiksi:
Viides Semiphoras on mahtava voimassa ja hyvissä töissä; Letamnin, Lotayloyo, Letasynin, Lebaganaritin, Letarminin, Letagelogin, Lotasalosin. Käytä näitä kun tahdot hallita elementtejä mielesi mukaan. – Musta raamattu
Yllämainittujen seitsemän lisäksi kirjoittaja luettelee semiphoraiden versioita ja käyttötapoja useita. Vaikka hän ylistääkin Jumalaa, Luojaansa yli kaiken, kirjoittaja silti mainitsee ja loitsii myös muiden henkien kautta. Hän saattaa tosin ymmärtää henget enkeleiksi, joita hän myös mainitsee.13
Suurin syy epäillä kirjoittajan alkuperää löytyy hänen mainitsemissaan henkilöissä; ”Salomon” kertoo Augustinoksen sanoista ja rukoilee Jeesuksen nimeen. Jos kirjoittaja olisi oikeasti Salomon, hän ei näitä henkilöitä olisi voinut tuntea noin tuhat vuotta ennen heidän syntymäänsä. Tosin varmaa ei ole, ovatko nämä rivit, joissa Augustinus ja Jeesus mainitaan, alkuperäisiä vai myöhemmin lisättyjä. Tämänkin tekstin kirjoittaja jää siis historian hämärään.14
2.6 Arjen loitsuja
Sepherschimmusch tehillim eli Psalmien käyttö ihmissuvun terveyden hyväksi on kirjan toiseksi viimeinen teos. Alaotsikon mukaan se on vähäinen lainaus käytännöllisestä Kabalasta otteiden kanssa useista muista kabalistisista kirjoituksista, mikä ei pidä myöskään paikkansa mitä tulee kabbalaan. Sen on kääntänyt Godfrey Selig vuonna 1788, mutta kirjassa ei mainita alkuperäiskieltä. Oletettavasti se on käännetty latinasta paikalliselle kielelle, tai mahdollista on myös, että käännös olisi tehty suoraan hepreasta. Esipuuheessa mainitaan, että kirjassa olisi otteita heprean ja kaldean kielistä, mutta vieraskielisiä termejä esiintyy vain yksittäin huudahduten tai nimien muodossa. Kokonaisia lauseita ei ole. Kääntäjän mukaan tekstissä on myös lainauksia Raamatusta, mutta vanhahtavan kirjoitustyylin takia en niitä tunnista (jos ne edes aitoja ovat). Kääntäjä kommentoi tekstiä usein ja nykymetodein ilmoittaa omista lisäyksistään; ei vain lisäile kommenttejaan sinne tänne kuten antiikin aikaan ja ennen sitä oli tapana. Hän selkeästi on kääntänyt tekstin lukijaa varten. Hän myös toteaa esipuheessaan mielenkiintoisesti, että
Täydellisesti toivon ja uskon, ja voin vakuuttaa epäilemättä, että tämä pieni kirja ei herätä kenenkään mielessä harhauskoa. Vaikka nyt otaksuisimme, että yksi lukijoista tahtoisi käyttää niitä keinoja, jota tässä ilmoitetaan, niin pian se halu häneltä katoaa kun hän huomaa kuinka tarkkain sääntöin alaiset ne keinot ovat ennen kuin niiltä voi onnistumista toivoa. – Musta raamattu
Ikään kuin kustantaja pelkää tekevänsä syntiä kirjan julkaistessaan. Psalmit siis ovat pääasiassa rukouksia ja taikoja; eivät Raamatun psalmeja. Huomioni kiinnittyi useaan kohtaan, joissa rukoiltiin raskaana olevan naisen puolesta. Tällaisia, naisten ongelmiin liittyviä tekstejä, on hyvin vähän Raamatussa. Niitä on luultavimmin ollut olemassa, mutta kaanoniin ne eivät ole päässeet. Mustan raamatun psalmien kirjoitusajankohdasta ei saa selvyyttä, mutta mahdollisuus on, että ne voisivat olla israelilaisten suullista perintöä Raamatun psalmien ajalta.15
Psalmit voi helposti luokitella pakanuudeksi ja niin tekee kääntäjäkin; sen takia hän ei toivo loitsuja käytettävän. Teos on vasta 1700-luvun lopulta, joten valistuksen vaikutus näkyy tekstissä suuresti. Vielä pari sataa vuotta aikaisemmin tekstiä olisi tuskin uskallettu kääntää millekään kielelle, tosin silloin kaikki tärkeä kirjallisuus oli muutenkin latinaa. Mitä tulee psalmien alkuperäisiin kirjoittajiin, he selkeästi uskovat omaan asiaansa. Se asia ei kuitenkaan vastaa monoteismia; Jumalalta pyydetään voimia samoin kuin muiltakin hengiltä. Jos tekstit ovat olleet olemassa jo alkukirkon aikaan vuosina 0-500, ne ovat helposti heitetty muiden vääräuskoisten tekstien kanssa tuleen. Kuitenkin joku oli päättänyt pelastaa ne tulevien jälkipolvien ihmeteltäviksi.
2.7 Astrologiaa ja taikuutta
Viimeinen kirjan teksti on Tähtimaailman vaikutus ihmiseen ja vanhan ajan heprealaisten taikavoimaiset parannukset. Kirjoitus on ilmestynyt vuonna 1850 ja on alaotsikon mukaan ote tohtori Gideon Beecherin kirjasta The Transcendental, Magic and Magical healing art in the Talmud. Talmud on juutalaisuudessa niin sanottu suullinen Toora eli se sisältää juutalaisten pyhiä kirjoituksia. Juutalaisuuteen eivät kuitenkaan kuulu taikavoimat sen enempää kuin kristinuskoonkaan, joten en usko kirjan olevan juutalaisille mitenkään merkittävä.16
Kirjoitus alkaa tähtimaailman kuvailulla ja sen vaikutuksella ihmiseen. Teksti kuulostaa horoskooppien perusopetukselta; samanlaisista uskomuksista nekin ovat lähtöisin. Beecher mainitseekin länsimaiden kaksitoista horoskooppimerkkiä aistien yhteydessä (jokaisella merkillä on sitä vastaava aisti). Beecher liittää astrologian kristinuskon yhteyteen ja antaa tähdistöille, planeetoille, Auringolle ja Kuulle Jumalan aseman. Beecher kirjoittaa: ”Tiistaina elköön myös annettako verta laskea, sillä sinä päivänä Marsilla on hallitusvalta”. Lause kuuluu Beecherin mukaan Talmudiin. Epäilen väitettä, vaikka en ole Talmudiin tutustunutkaan; silloin juutalaisten pitäisi antaa suuri arvo astronomialle, mitä en usko heidän tehneen.17
Tekstin loput sivut kertovat erilaisista taudeista ja niiden parannuskeinoista. Ne vaikuttavat kristinuskon puolelta pakanallisilta; esimerkiksi märkimistä vastaan pitää kutsua enkeleitä -- jotka tulivat Sodoman maakunnasta parantamaan kipeitä märkäpaisumia. Mukana on myös paljon uskontoihin liittymättömiä kansanparannuskeinoja. Muun muassa ampiaisenpistosta parantuu kirjan mukaan, kun juo kahdeksasosan unssia aasinmaitoa, joka on neljäkymmentä päivää vanha. Kirja on kuin aikansa joka kodin lääkärinopas; parannuskeinoja löytyy mitä ihmeellisimpiin vaivoihin. Koko kaanon loppuu dramaattisiin sanoihin taas Moosekseen viitaten: O risupensas! O risupensas: Sinuun minä luotan!18
3. Musta raamattu keskiajan pakanuuden perintönä
Pakanuus, niin kuin sen nykyaikana ymmärrämme taikauskona ja muinaisina uskontoina, ei ole täysin kadonnut länsimaista kristillisyydestä, tieteen kehityksestä ja tiedon lisääntymisestä huolimatta. Wicca-uskonto on tästä hyvä esimerkki. Se kehittyi vasta 1900-luvun puolivälissä Brittein saarilla Gerald Gardnerin perustamana. Wiccalaisuuden ideana on luonnon kunnioitus ja jumala-käsitteen sijaan Jumalattaren palvominen, jonka mallina muinainen kreikan jumalatar Afrodite oli. Näin Gardner kuvailee ensimmäisessä romaanissaan A Goddess Arrives (1941). Gardner otti uskonnon mallin muinaisesta Jumalatar-uskonnosta, jonka hän oli saanut egyptologi Margaret Murraylta ja tämän muinaisen jumalatar-kultin tutkimuksista. Gardnerin toinen romaani, High Magic’s Aid (1948), perehtyy niihin.19
Musta raamattu edustaa uudempaa pakanuutta. Se sitoo itsensä kertomuksilla tiukasti muinaiseen juutalaisten uskoon ja sitä kautta Raamatun alkulähteille.
Alkukirkon aikaan ei Raamattua pyhänä kaanonina ollut. Oli vain irrallisia kertomuksia, ohjeita ja rukouksia, jotka lopulta asioiden selkiytymisten ja uskonriitojen takia piti saada yksiin kansiin ja julistaa oikeaksi uskoksi. Kuka tietää oikeasti, miten muinaiset kuninkaat Daavid ja Salomon uskoivat? Olettaen, etteivät he olleet fiktiivisiä hahmoja. Jo Raamatustakin näkee selvästi juutalaisten uskon kehityskaarta ja löytyy viittauksia monolatrian jäänteisiin. Kristinusko ei tullut valmiina taivaasta. Sen opit kehittyivät pikkuhiljaa sivilisaation kehittymisen ohessa. Oppeja kehittämässä on usein uskonnoissa, kristinusko mukaan lukien, ollut suhteellisen pieni määrä kansan sivistyneistöä (yleensä miehiä), jotka ovat pohtineet ja päätelleet mikä olisi heille itselleen ja kansalleen parasta. Kuitenkin kansan keskuuteen nämä ”viralliset” opit ovat harvoin heti iskostuneet. Ilman nykyisiä medioita (sanomalehtiä, Internetiä ynnä muita vastaavia) uskonnon haluttu muoto on jäänyt pitkälti oppineiden tiedoksi. Musta raamattu kuvastaa juuri niitä kansan parissa syntyneitä käsityksiä, mitä uudesta uskonnosta tulee vanhaan yhdistäessä. Kristinusko ei aloittanut puhtaalta pöydältä mitä tulee kyseiseen uskontoon itseensä, muttei myöskään mitä tulee alueisiin, joihin sitä levitettiin. Niillä paikoilla oli jo historia; katolisen kirkon leimaama pakanuus. Se ei kuollut pois sormia napsauttamalla ja käskystä, vaan sopeutui hiljalleen uuteen. Tämän inkvisitio huomasi. Muinaisista pakanauskonnoista oli tullut pakana-kristillisiä. Se ei ollut toivottu muutos. Eräs sukulaiseni on nykyajan huomioon ottaen hyvä esimerkki; hän on seniori ja on koko ikänsä asunut pienessä kylässä kaukana pääkaupunkiseudulta eikä matkustele paljoa. Hän on hyvin harras kristitty, kuten hänelle on opetettu, ja uskoo Jumalan parantaviin voimiin. Näistä huolimatta hän luottaa myös lähistönsä kansanparantajiin ja uskoo maallikkojen unien ennustusvoimaan. Kirkko ei allekirjoita hänen käsityksiään, mutta syrjässä omassa piirissään kuka häntä on tulossa korjaamaan? Eikä hän enää luultavasti ottaisikaan uusia käsityksiä vastaan, koska on koko ikänsä näihin ”omiin oppeihinsa” luottanut. Keskiajalla samanlaiset käsitykset leimattiin demonisiksi. Se kertoo vain kirkon epätoivoisesta tilanteesta, jossa ei sallita vastalauseita. Kaikki surmatut noidat, velhot ja kansanparantajat ovat luultavasti uskoneet tehneensä hyvää; harva heistä on käytättänyt ”voimiaan” pahuuteen. Uskoisin myös, etteivät ”pahatkaan” loitsut ole ketään todella vahingoittaneet, koska taikojen toimimisesta yleensä ei ole paljoa todisteita ellei kyse ole ollut puhtaasti silmänkääntötempuista.
4. Lopuksi
Mustan raamatun ongelmana on sen tutkimuksen puute ja mahdottomuus; ei ole alkuperäisiä lähteitä, joihin verrata. Vanhin kokoelma on kirjoitettu Saksaksi ja vasta 1800-luvulla. Nämä tiedot osittain varmistavat kirjoitusten myöhäisen ajankohdan; yleensä mitä vanhempi teksti, sitä useampi kopio. Kuitenkin verrattuna Raamattuun tai muihin kristillisiin kirjoihin on Mustalla raamatulla tai millä tahansa keskiajan grimoirella ollut huomattavasti vaikeampi tie läpi historian. Musta raamattu, tai pikemminkin Kuudes ja Seitsemäs Mooseksen kirja eivät ole minkään kansan kansalliseepos; edes 1800-luvun nationalismi ja kansallisromantiikka eivät nostaneet kirjaa enempää pinnalle. Tietenkin jos Kuudes ja Seitsemäs Mooseksen kirja ovat todella Israelin alueelta kotoisin, eivät sen tämän päivän syvällisesti uskonnolliset liikkeet haluaisi moista pakanateosta tunnustaa.
Kuten on moneen otteeseen jo rivien välistä varmasti käynyt ilmi, kirja ei todellakaan vastaa sitä pelottavaa mielikuvaa mitä sen maine edustaa. Musta raamattu on kirja vanhoista taikauskoista ja loitsuista, joissa usein apuun pyydettävä voima on Mooses, kristittyjen Jumala tai hänen valtuuttamansa henget ja enkelit. Saatanasta tai minkäänlaisesta paholaisesta ei ole riviäkään; loitsut ovat yleisesti tarkoitettu elämänlaadun parantamiseen eikä julmien asioiden toivomiseen muille. Taikausko on ollut katoliselle kirkolle uhka, koska se ei sitä vielä nykypäivänäkään ole saanut poiskitkettyä. Taustalla on luultavasti ollut pelko kristinuskon massahylkäämisistä maallisten (eli ahneus alueista ja vallasta) syiden ohella. Mustan raamatun myyttinen maine on luultavasti yksi syy, miksi se on pysynyt nämä pari vuosisataa ihmisten mielenkiinnon kohteena. Ehkä Euroopan pakanauskonnot olisivat luonnollisesti ajan saatossa kuihtuneet pois, mutta niiden kieltäminen ja demonisointi on tehnyt niistä nykyaikana vielä kiehtovamman. Sille samalle sukulaiselleni, jonka aikaisemmin mainitsin, en halua mainita lukeneeni Mustaa raamattua ollenkaan; hän luultavasti säikähtäisi minun kääntyneen ”saatanallisille teille” huolimatta omasta epäkristillisestä käytöksestään. Kirjan maine on kantanut kauas, varsinkin uskonnollisten ihmisten piirissä.
Syitä, miksi Musta raamattu on koottu, voi vain vieläkin arvailla. Kirja rakentuu pääasiassa Kuudennen ja Seitsemännen Mooseksen kirjan ympärille; muut teokset ovat niistä tehtyjä versioita, ja ne ajoittuvat luultavasti 1500-luvun lähistölle. Loput tekstit ovat kaiketi kirjan kokoajan Johann Scheiblen itse valitsemia taikauskoon yleisesti liittyviä kirjoituksia, esimerkiksi kirjan viimeinen osa Tähtimaailman vaikutus ihmiseen ja vanhan ajan heprealaisten taikavoimaiset parannukset. Arvattavaksi jää, miksi juuri Kuudes ja Seitsemäs Mooseksen kirja ovat olleet niin suosittuja ja piiloteltuja, että niitä on ollut kiinnostus edes jälkipoville välittää.
Lopuksi kumoan vielä yhden Mustaan raamattuun liittyvän myytin: yhtään kirjaa ei kirjahyllystäni tippunut kokoelmaa lukiessani.
Lähteet
Musta raamattu
2007 Musta raamattu. Helsinki: Salakirjat.
Joseph H. Peterson
2005-2006 The Sixth and Seventh Books of Moses.
www.esotericarchives.com/moses/67moses.htm. Katsottu 5.11.2008.
Kirjallisuus
Jones, Prudence & Pennick, Nigel
1995 A History of Pagan Europe. Lontoo: Routledge.
